Penan aforismit

Vitun moinen hikka. Pitäskö juosta pää edellä seinään vai juoda piimää. Ilman liivatteita Raaka kala on terveellistä.

Mitä kuuluu Marja-Leena? Mietin näin nelikymppiseksi varttuneena. Muistatko kun silloin kuusitoista vuotiaana. Oltiin yhdessä ainiaana. Minä täällä pullon kaulaan sotkeutuneena. Ajattelen sua jälleen kuin halvaantuneena. Maanantaina jälleen masentuneena. Sinut hiljaa mielestäni pyyhin. Ja kun vuosia taas kulunut on näin. Näen kuvasi mielessäni taas väärin päin. Ja kun jälleen pulloon tartun. Näin iloisesti kuusitoista vuotiaaksi jälleen vartun. Eikä kierre katkea koskaan. Kunnes grillillä tukehdun siihen moskaan. Jään makaamaan hankeen loskaan. Sinuun ja viinaan ei olisi pitänyt tutustua koskaan. Ehkä jälkeesi astuin miinaan. Olisiko ennemmin pitänyt vaikka muuttaa Kiinaan? Olisinko voinut jotain tehdä toisin? M***a pullo ja muistot vei voiton. Niin ne sukulaiset hautajaisissa tuumas, ja joku kiveen Voiton nimen ruuvas. Sinä menneisyyden vanki. Olet lopulta kylmä kuin rautakanki. Ja niin kauniin valkeana loisti hanki.

Hiki valuu. Välillä on kylmä ja kuuma. Kärpäset purevat. Olo on kuin makaisin ruumishuoneella. Hautausmaalle juuri tulleena. Onneksi minulla ei ole siihen intressiä. Ainoastaan stressiä. Jos kosket minuun vasta minun kuollessa. Lupaan ottaa sinut kiinni vaikka juostessa. Luotisateessa. Havahdun laukaukseen. Herään painajaisesta, onneksi se kuului järveltä. On syksy, sellaista on elo maalla. Onneksi merellä ei ole kärpäsiä. Eikä ruumishuoneita. Eikä hikeä. Eikä sinua. Mietin muuttoa meren rantaan.

En tiiä. Tulisko hulluksi vai muuttuisko mulliksi. Punainen viitta päällä tanssis ripaskaa jossain aitauksessa. Olee.

Moni maalari on imppaaja. M***a moni imppaaja ei ole maalari. T: Haalari.

Sika

Elelin post-apokalyptisessa parisuhteessa, illat vetelin norttia. Ei näkynyt lapsia Morttia eikä Verttiä. Pullon pohjan läpi katselin naapurin Perttiä. Avioero oli vireillä. Kalastelimme siis siimoilla kireillä. Odotin kunnes se menee poikki. NAPS! Se vain venyi ja venyi. Kuten iltamme. Nostimme maljan. Näin poltamme sillamme tuumasimme. Pikkuhiljaa pöydän ääreen itsemme uurnasimme. Aamulla Pertti kysyi. Paransimmeko maailmaa eilen? Aurinko nousi jälleen vuorten takaa. Onneksi kaikki oli vain pahaa unta.

Ensin tuli joulupukki, sitten tuli nuuttipukki ja lopuksi ikeniä kolkutteli jo keripukki.

Poissa silmistä poissa mielestä. Menikö oikein?

Mittari vai miliisi? Kuiskasin hänelle. Avasin oven hiljaa varoen ja siellä hän makasi sängyn alla. Ajattelin että eipäs nyt kuitenkaan ole taivas alla. Taju siellä jossain kankaalla. Nostimme hänet sängylle kuolastaan. Kohtaus oli kuin valkokankaalla. M***a kangas ei ollut valkoinen. Jotain tästä puuttuu tuumasimme. Ja piirsimme hänelle viikset. Laitoimme taustalle soimaan Hectorin kissojen yön repeatille ja menimme olohuoneeseen. Kitarasta katkesi kieli. Aamulla viikset olivat poissa hänen kasvoiltaan. Ja kissalla musta kieli.

Jos se mies ei pysy siellä sängyssään niin se köytetään sinne. Niin hullujen huoneella kuin laivassakin.

On elämä menemistä ja tulemista. Alas kuusta, alas puusta. Junalla etelään. Pohjoiseen metsään elään. Siellä ei näy ketään. Paitsi poroja. Suu täynnä jäkälää. On maa täynnä elämää. Kuussa on kylmää.

Sukuvika kun suksi ei luista, tai sitten se luistaa liiankin hyvin ja ne katkeaa kun järki ratkeaa. Myyräkuumeen maa edessäni aukeaa

Muuta maalle, saat omaa rauhaa. Juupa juu. Onneksi lehmät niityllä eivät osaa kirjakieltä. Sinä päivänä kun ammu sanoo huomenta. Niin minä ammun. Itseni nimittäin. Lehmän kieli olisi liikaa. He vain lepäävät niityllä hiljaa siellä missä kasvaa viljaa. Oljenkorsi suussa m***a viisaampina kuin ihmiset. Luonnossa on puuta heinää ja muutama vesiperä. Niinkuin ihmisten suussa. Niin myös muun muassa ammuun suussa aamun suussa. M***a se menee hyötykäyttöön. Vinopino lehmiä turisemassa niityn reunalla keskenään. Onneksi heitä emme ymmärrä. Niinkuin emme aina ihmisiäkään. Muuta merelle. Siellä on oikeasti rauhallista.

Wiskillä poltetut limakalvot, kuivunut kurkku, auringossa terästetty naama. Kotia kohti vaeltaa hän aamuyössä kuin laama. Samoin sylkee kasvoille. Kävellessään grillille rasvoille. Ihon palasia kasvoista noista aamulla tippuu. Miettii kuka mikä missä pisti kenenkin nippuun. Herää ja huomaa kietoutuneensa lippuun. Niin ylpeä on hän kansasta tuosta. Ketkä kaltoin toisiaan kohtelee. M***a itseänsä edessä muiden sanoillaan voitelee. Kuinka hommat hoitelee. Öissä ja töissä. Päivässä ja yössä. Käy ihmisen keho jatkuvasti työssä. Koska on hän mestari mustassa vyössä. Aamulla kun hän verhojaan raottaa ja huomaa. Torilla on kaatunut yksi lippu tanko. Onneksi tyhjä on jo sanko hän huokaa. Huoh.

Uneton yö, sade ikkunoihin tahtia lyö. Joku viimeisen ateriansa tänäänkin syö. Läskin palaan tulehtuu, tai märkivä järki jossain liikaa tulehtuu. Taivaalla kynsillään roikkuu kuu. Kynsillä räystäistä roikkuessa unohtuu muu. Pöllö huutaa metsässä huu. Joku baarin pöydälle nousee juhuu. Päänsä kolauttaa, portsari sille vain olkaansa kohauttaa. Sama juttu joka yö vuoro, jälleen pilvien reunalla laulaa enkelikuoro.

Kaikki tähdet ovat yöllä kohdallaan kun heräät yöllä singoten sängystäsi huutaen sätänää. Ja hiirihän se oli vain itse sätänää joka unessasi viipelsi pitkin lattiaa. Hetkeä myöhemmin huudat pjerkelee ja pomppaat ylös pedistäsi. Suuri sihisevä käärme suu auki olikin se vain itse perkele. Enää puuttuu vain että näet unessasi helevetin ison lohikäärmeen. Ylivireys tila on ihan ok juttu sekä älypuhelimet plus uutiset. Kuten myös uistin joka roikkuu korvastasi joella. Itsellesi tuumaat. Rauhoitu duracell rusakko äläkä hypi pitkin seiniä! Mieti rauhaa ja istumista joella nuotiolla. Hiljaa kuiskaat itsellesi. Lämmitä hella hakkaamalla kiviä yhteen kämmenellä. Älä kaatumista sinne pää edellä. Varsinkin jos et meinaa savusukeltaa sinne. Jokeen vai hellan luukusta sisään? Valinta on sinun kumpaan sukeltamista ajattelisit mieluummin mielenrauhasi kannalta. Jos vain nyt pudottaisin tämän puhelimeni kiltisti jokeen ja jatkaisin viestimistä savumerkeillä.

Täyskuu ja ihmissusi. Silmät auki koko yön. Pellolla juoksen ja käpyjä syön. Oravien kanssa kiistelen. Minun ruokaa. Mahani huokaa. Kiipeän kuuseen. Siellä yksin hihittelen. Ja valvon aamu kuuteen. Lisää viin.. Ei enää ikinä. Tai sammuu elämän kipinä. On helpompi olla ihmissusi ja täyskuu. Täyskuu. Kunnes oksa katkeaa, siitähän se riemu ratkeaa. Onneksi taivaalla on täyskuu, täyskuu. Ja maassa makaa ihmissusi. Tuumaten lupaukset on tehty rikottaviksi. Tämän viinan suhteen. Kunnes katseensa kääntää, korkin auki vääntää ja tajuaa. Siinä samassa pullon pohja hajuaa. Eli ei enää ikinä viinaa ihmissudelle. Jaa mitenhän siinä kävisi kun tarjoaisi joskus ryypyn ihmissudelle? Ehkä hän katoaisi vain metsään kuselle. Ja poissa olisi ihmissusi. Vain häntä viuhuten. Pian palaisi takaisin hampaat irvessä viinaa kinuten. Sellainen on yö ihmissuden kanssa ja niin jälleen säästyimme syömiseltä. Kunnes karvat pystyssä toisiamme silmiin katsoimme. Pitäskö lähtiä grillille? Siellä on ruokaa meille molemmille.

Ei näitä reissuja muuten lasketa pulloissa, ne lasketaan kasseissa. Heräsin aamulla paita väärin päin. Mietin ompas minulla puhdas paita. Kunnes sen päältäni otin ja käänsin. Se oli paskassa. Moni kakku päältä kaunis.

Hullut kesä illat, puiset sillat, pannu joka pihisee, kissa joka sihisee, säkenöi sen silmissä. Pätkii vanhassa mustavalkoisessa suomi filmissä. Niityllä pää pilvissä, olki suussa katselen kun kissa istuu puussa. Taittuu koivun oksa. Haihtuu loska. Vuoden aika vaihtuu. Jälkeen talven kissa silmissä laihtuu. Onneksi pian taas löytyy hiiriä joiden perässä hiipiä. Hiivin kotiin. Kaadan hiivan totiin. Yhtä pahalle kuin aina ennenkin se maistuu. Pian silmissä jo lakaistuu. Lähtee näkö. Aamulla herään pellolta. Väistellen peilejä menen sisälle, vaihtunut on ulkonäkö. Se kasvaa jo viljaa. Menikö siinä pari kuukautta mietin ja kuistilla istun hiljaa. Odotan taas kevättä tyhjä tunne rinnassa. Väreilyä veden pinnassa. Kuuntelen jäiden lähtöä toivekkaana. Oi jalo kansan juoma hirviöiden luoma.

Delirium ja omikron, oi mikä ihana yhdistelmä. Katson maailmaa läpi mikron. Ainoa ongelma että olen itse sisällä mikron. Kuin kananmuna. Valmiina räjähtämään. En rauhaisasti kuoriutumaan kuin fenix lintu tuhkasta. On vaikea päästää irti sekoamisen uhkasta. Kun tuli sammuu takasta ja puut ovat loppuneet. Hypin seinille kuin orava ja kurkistelen ikkunoista. Vedän verhot kiinni tiukemmalle. Noista joista kalmea kuun valo sisään loistaa. Hullut perhoset samaa tanssiaan yön toistaa ja eput laulaa hiljaa radiossa. Samalla kun happi loppuu keuhkoista ja tunto puuttuu jaloista. Mietin olisiko aika päästää irti vanhoista tavoista. Tulla pois tanssimasta tyhjistä tanssilavoista. Muuten kierin maailmastani ulos tämän sängyn lakanoista. Aamuyöllä lattialla erottelen ajatukseni jyvät akanoista. Kunnes aurinko viimein nousee ne kasaten. Lähden jälleen matkaan parannuttuani ja laukkuni pakaten hyläten tämän tautisen kyläpahasen. Mielessäni ajatus. Jos ei sauna viina ja terva auta niin... Jospa ei sitten kuitenkaan tällä kertaa.

Valtamerilaivat seilaavat yössä, sukellusveneet sukeltavat alla pinnan, purjehtijat purjehtivat aalloillaan. Hiljaa radio tanssii aalloillaan. Radio aallot yltävät taivaisiin missä lentokoneet liitävät. Tahtiin pilvien kiitävät. Raketit avaruuden ilmakehän rikkovat. Sinne missä tähdet sinkoilevat. Mistä sateliitit maahan takaisin putoilevat. Luotain avaruus asemien. Luotain pois matkaa. Hämähäkin seitti pallomme ympärillä. Pöydällä hämähäkin seitti vanhaa karttapalloa peittää. Autiotalossa joiden huonekaluja valkoiset lakanat peittää.

Revontulet palavat taivaalla. Tunnen ne kehossani tämän kattoni alla. Ihokarvat nousevat pystyyn väristen. Sammutan lyhtyni vanhana miehenä kädet täristen. Jouluyö, juhlayö meni jo vuosia sitten. Kaikki muut, kadonneet ja kuolleet. Palavat uniini. Palavat siellä lailla revontulien. Takassani tänä yönä lailla vanhojen mustavalkokuvien.

Ryyppyputken tulehduksesta, näin sen menneisyyden ennustuksesta. Joku kaunis päivä kärsin, märäntyneitä kamelinkoipia aavikolla järsin. Viimein luona lepakoiden vierailin, silmiäni hieraisin kun se lensi minua kohti. Yön pimeydestä, batmobilellaan. Sillä huristeli, käärmeitä rannalla kuristeli. Kaarnalaivalla risteilylle, menin ja laitoin pukuni ylle. Kunnes kravaatti kaulaani kuristeli. Näin kerran muistelin, kunnes pelkoni ottivat vallan, kun viimein nukuin sillan alla. Ja kattokravatin kietaisin, ja pietarin luokse jalkaisin, tuolin päältä astelin. Samalla kun naurava pyöveli sitä tumman pilviverhon takaa katseli. Viimein hiki otsalla, viikon jälkeen sohvan takaa heräsin.

Joulumieli Kielissä, hymy suupielissä, huudan lissää. Kunnes tajuan. Kuppilat ovat kiinni. Vaipuu hymy korvilta, herään todellisuuteen työn ääreltä sorvilta. Tonnin seteli ilme kasvoillani. Omissa ajatuksissani, sorvaamasta. Hirveä vidudus. Se näkyy naamasta. Kun lakkaa kaljaa saamasta. Katselen vanhaa omaa työsaapasta, tekisi mieli suksia vittuun. Kun nyt on tuo talvikin ja ulkona lunta, erämaan kutsu. Autiotupa ja pullo jallua. Sinne tahdon se kainalossa korvatunturin juureen sammua. Kuin hullu kuuta ammua. Kalastaa jään läpi tammua. Katsella liekkien läpi nokipannua. Kunnes vihdoin oivallan. Istutaampas nyt hetkeksi alas ja rauhoitutaan. Onhan päivä vielä huomennakin ja viimeistelen coronan.

Kännissä poltan kirjoja ja papereita, heittelen seinille elintarvikkeita. Sinappia suupielissä, elän kuin sika viimeistä päivää ennen jouluaattoa. Makoilen sohvalla ja syljeskelen kohti kattoa. Voihan tätä elämisen riemua ja rattoa. On vielä aikaa uuteen vuoteen, sen kunniaksi kaadan vuoteen. Telkkari saa lasin läpi lentää, talkkari siitä pidä ei. Siksi sille pienen palan kinkkua vein. Se minulle otsa kurtussa murisee kuin vanha vihainen sokea koira. Minä hänelle sinappia suupielissä hymyilen. Seuraavat viikot ilman kämppää ullakolla lymyilen. Aina kun joulua tuota nyt muistelen. Lyö läpi kylmät väreet ja päätäni puistelen samalla kun pöytään kolmesti koputtelen.

Ulkona niityllä lehmä ammuu, kun toinen viereen silmät kiinni sammuu. Kedolla kiepissä ne nukkuu. Kun astronautti mustaan aukkoon hukkuu. Siellä nauttii ja jää henkeään haukkoon. Oi rakas maa miksi sinut hylkäsin? Samalla kun kuuraketista itseni ulos sylkäsin? Nyt sinne näen täältä käsin, niitä ilmassa huitoen viimeisen uneni koen. Siinä jälleen lehmät kedolla kiepissä nukkuu ja nurmi vihertää. Samalla kun niityn laidalla heinäsuussa lapsena saan viheltää. Kun Yuri Gagarin raketteineen taivaalle siellä singahtaa. Nyt avaruudessa tuolle mielikuvalleni voin vain vingahtaa. Ja lisää hapetonta ilmaa sisääni ahtaa. Oi isänmaa miksi itsemme käymme tänne lahtaan. Vuoksi digidigiboxien, netflixien, google mapsien, älykännyköiden niitä pimeässä öisin näppäröiden.

Autolla kanarian saarille ja lääkärilentokoneella takaisin. Onneksi on vakuutus, tämä juttu uus, seitkytluvun villitys. Nyt loppuu se killitys. Vakuutusetsivä perässä, juoksen pitkin metsiä. Löytyisiköhän heinälatoa? En kestä tätä henkistä perikatoa. Minne minä piiloutuisin, ehkä tuon joen yli pakkasyössä uisin. Ehkä jäätyisin rannalle. Mielessäni palaan yhä kuumalle sannalle. Nyt taskulamput jo rannalta vilisee. Kun jäät päätä vasten kilisee. Ei auta kuin antautua. Viimein kotikylään takaisin rantautua. Iltaisin mankasta soi taas irwin ja alkaa kaikokaipuun tuulet kutsuvasti puhaltaa. Samalla ikkunan takana pakkasyössä kuu-ukko nukahtaa.

Raisulla remeli perseessä kiinni. On vittu hyvä olla. vai voiko pahempaa olla. Sisuskumi sieltä se kumisee

Hävettää, löytyisipä polku joka olisi täynnä rämettä. Sinne hiiviskelisin keskelle mettää. Turpa kiinni kuusen juurella istuisin. Silmät päästäni riisuisin. Suohon korvia myöten hukkuisin. Yöt hikiset läpi nukkuisin. Käärmeiden suossa. Niin ettei kukaan minua näkisi. Enkä nousisi aamulla ylös edes väkisin. Vaan itseni piiloon kätkisin. Kanervikossa keskellä korven kyynelten itkisin. Muurahaisten kusta litkisin. Kunnes silmät päähäni taas kitkisin. 10 päivän päästä kotiin hiiviskelisin. Taivaalle tähyillen josko meteoriitti minut murskaisi.