Visio Sijoitusrahastot
Tavoittelemme rahastoillamme indeksirahastoja ja ETF:iä parempaa tuottoa.
Olemme onnistuneet siinä yli 10 vuotta pitkäjänteisellä ja yksinkertaisella sijoitusfilosofiallamme.
Julkaisimme arvostelun kirjasta ”One Up On Wall Street”. Arvostelun löydät klikkaamalla linkkiä biossa 📖
💎 Epirocin orgaaninen kasvu jatkui vahvana kaivosliiketoiminnassa. Liikevoittomarginaali sen sijaan jäi odotuksista, koska panostukset tuotekehitykseen ja markkinointiin. Emme näe tätä ongelmana ja johdollakin on toimenpiteet valmiina.
💎Yhtiö ratsastaa megatrendin aallonharjalla. Energiasiirtymä fossiilittomaan talouteen tarkoittaa mineraalien kysynnän reipasta kasvua. Samalla malmien mineraalipitoisuudet heikkenevät, jolloin pitää louhia enemmän, tehokkaammin ja vastuullisemmin. Epiroc tarjoaa mielestämme parhaat ratkaisut turvallisuuden ja tuottavuuden vahvistamiseksi sekä päästöjen vähentämiseksi.
💎 Vahva 2023 ja lupaava ohjeistus alkaneelle vuodelle. Viime vuonna Novo päivitti ohjeistustaan (ylöspäin) kolme kertaa, joten on mielenkiintoista nähdä sisältääkö alkaneen vuoden ohjeistus ”puskuria”.
💎Q4 liikevaihto 4 % markkinoiden odotuksia parempi. Liikevoitto ylitti myös odotukset.
💎Vuoden 2024 investoinnit tulevat olemaan valtavat, joka osoittaa kilpailijoille että pikkurahalla näihin karkeloihin ei pääse mukaan.
💎Novo pysyy tiukasti salkussa.
Käy lukemassa nettisivuiltamme vam.fi Compounderin vuosikirjeen ✉️
💎Taloudelliset luvut täysin kunnossa. Liikevaihto linjassa odotusten kanssa, samoin operativiinen tulos. Osakekohtainen tulos jopa yli odotusten.
💎Positiivinen yllätys oli pilvipalveluiden kannattavuuden selkeä paraneminen.
💎Tekoälyn kehittäminen ja sen tuominen lähemmäs asiakkaita kuitenkin maksaa. Google käytti 11 mrd dollaria investointeihin Q4:lla ja vastaava tahti jatkuu. Kääntyvätkö investoinnit kilpailueduksi - sen aika näyttää.
💎Näemme myös riskejä tekoälyn tuomista uhista erityisesti kannattavaan hakubisnekseen liittyen, m***a toisaalta Google pystyy tehostamaan toimintaansa merkittävästikin niin halutessaan.
💎Kysyntä oli Q4:llä pelättyä parempaa ja myös kannattavuus jatkui vahvana tiukan kulukontrollin ansiosta.
💎Alkaneelle vuodelle johto viesti luottamuksestaan ja sanoi jälleen pyrkivänsä suojelemaan kannattavuustasoa.
💎LVMH on toimialan parhaita ellei paras: iso nippu huippubrändejä ja riittävä skaala, eli yhtiö kestää taloussyklejä hyvin.
💎”Luikkari” on suurimpia omistuksiamme.
Tutustu tarkemmin valitsemiimme strategioihin kotisivuillamme vam.fi 💼📈
Tutustu tarkemmin valitsemiimme strategioihin kotisivuillamme vam.fi 💼📈
Julkaisimme juuri arvostelun kirjasta ”The Intelligent Investor”. Arvostelun löydät klikkaamalla linkkiä biossa 📚
Julkaisimme juuri arvostelun kirjasta ”The Intelligent Investor”. Arvostelun löydät klikkaamalla linkkiä biossa 📚
Unelmien toteuttamiseksi tarvitaan rohkeutta ja näkemystä. Me Visiolla olemme sitoutuneet auttamaan sinua saavuttamaan taloudellisen vapauden ja unelmiesi tavoittelun. Rahastomme tarjoavat sinulle mahdollisuuden sijoittaa tulevaisuuteesi ja saavuttaa tavoitteesi. Ota yhteyttä ja aloita matka kohti unelmiesi toteutumista.
Kysy lisää kommenteissa 👇
📈Omistamme Amazonia
Swaippaa vasemmalle ja lue lisää miksi 👉
Osingot lienevät yksi väärinymmärretyimmistä asioista koko kotimaisessa talous- ja sijoituskeskustelussa. Sijoittajien fokus tuppaa usein kiinnittymään ensin osinkoon. Hyvä osingonmaksaja mielletään automaattisesti laadukkaaksi yhtiöksi ja hyväksi sijoitukseksi.
Huolestuttavaa on, että osa pörssiyhtiöidenkään johtajista ei tunnu ymmärtävän, mikä osinkojen rooli oikeasti on.
Lue lisää blogista miksi parhaat osingonmaksajat ovat harvoin parhaita sijoituksia: https://vam.fi/fi/blog/parhaat-osingonmaksajat-ovat-harvoin-parhaita-sijoituksia
"Haastavaa on tunnistaa pintapuolisesti laadukkaista yhtiöstä ne, joilla laatukriteerit tulevat suurella todennäköisyydellä pysymään loistavina myös pitkässä juoksussa. Meidän ajattelussamme sen selvittäminen lähtee kilpailuedun ja toimialadynamiikan pohdinnasta. Laadukkaan yrityksen tunnistamiseen tarvitaan paljon kvalitatiivista analyysia, eli suomeksi sanottuna ihmisen suorittamaa ajatustyötä." 💭
Lue lisää laatusijoittamisesta blogistamme: https://vam.fi/fi/blog/ylituottoa-laatusijoittamisella-ja-yksinkertaisuudella
Visio Allocator -rahaston johtavana ideana on halu rakentaa mahdollisimman joustava strategia aktiiviseen ja näkemykselliseen sijoittamiseen erilaisissa markkinaolosuhteissa. Strategia on toiminut erinomaisesti – 10 vuoden tuotolla mitattuna rahasto on omassa kategoriassaan mitalisijoilla maailmanlaajuisesti 🏅
Lue lisää Visio Allocator-rahastosta: https://vam.fi/fi
Visio Compounder tekee neljä asiaa toisin kuin muut osakerahastot:
✔️ Sijoitamme parempiin yhtiöihin
✔️ Sijoitamme pienempään määrään yhtiöitä
✔️ Sijoitamme pitkäjänteisemmin
✔️ Pidämme kulut kurissa
Lue lisää sijoitusstrategiastamme sijoittajan oppaasta:https://api.vam.fi/wp-content/uploads/2020/09/sijoittajan-opas-compounder.pdf
"Kolmevuotiaan poikani mielestä hampaiden pesu on tylsää.
Omasta mielestäni lenkkeily on tylsää, m***a peilikuva ja tuoreet verikokeiden tulokset saavat minut silti sitomaan lenkkarin nauhat.
Se, että jokin on tylsää, ei tietenkään aina tarkoita, että se on huonoa. Ja kun puhutaan siitä, miten sijoittamisella oikeasti voi rikastua, myydään valitettavasti kaikkein tylsintä tarinaa."
Lue lisää blogista miksi tylsyyden syleily sijoittamisessa on hyvästä: https://vam.fi/fi/blog/mihin-kannattaa-sijoittaa-tylsyyteenko
"Ostin ensimmäiset pörssiosakkeeni jo nuorella iällä, m***a sijoitustoimintani lähti laajemmin liikkeelle, kun aloitin opiskelut kauppakorkeakoulussa 80-luvulla. Olin opintojeni ohessa töissä ruokakaupassa ja säästin palkoistani 30,000 markkaa, eli nykyisessä valuutassa 5,000 euroa. Kaverini ostelivat autoja, m***a minä perustin säästöilläni sijoitusyhtiön vuonna 1988. Sama yhtiö on edelleen olemassa."
Lue perustaja Petri Tuutin tarina Vision synnystä kokonaisuudessaan blogista: https://vam.fi/fi/blog/tuutin-tarina-ja-vision-synty
Sijoittajan paras ystävä on aika. Sijoitusten hyvä tuotto perustuu pitkään aikaväliin ja korkoa korolle -ilmiöön. Vision molemmat rahastot on suunniteltu markkinoita parempaan pitkän aikavälin tuottoon. 📈
Lue lisää rahastoistamme: https://vam.fi/fi
Vision tiimi esittäytyy!
Salkunhoitajillamme on vuosikymmenten kokemus alalta ja olemme henkilökuntamme omistama yritys. Tavoittelemme markkinoita parempaa tuottoa pitkällä aikavälillä ja siitä meillä on myös vahvat näytöt.
Olemme itse rahastojemme merkittävä asiakas, eli täysin samassa veneessä asiakkaidemme kanssa.
Tutustu tiimiimme: https://vam.fi/fi
Visio tarjoaa suomalaisille sijoittajille selkeän ja luotettavan ratkaisun pitkäjänteiseen sijoittamiseen. Ota somekanavamme seurantaan ja tutustu Visioon! 😎
https://vam.fi/fi
Sijoittamisessa ja urheilussa on paljon samaa. Yksi yhdistävä tekijä on se, että menestyäkseen pitää rakastaa nimenomaan työntekoa ja prosessia, eikä kärsimättömästi räpiköidä kohti lopputulosta. Menestys on vain prosessin sivutuote.
Lue Vision blogista millä ylituotto syntyy.
https://vam.fi/fi/blog/ylituottoa-laatusijoittamisella-ja-yksinkertaisuudella
vam.fi Sijoittamisessa ja urheilussa on paljon samaa. Yksi yhdistävä tekijä on se, että menestyäkseen pitää rakastaa nimenomaan työntekoa ja prosessia, eikä kärsimättömästi räpiköidä kohti lopputulosta. Menestys on vain prosessin sivutuote.
"Sijoitusten hyvä tuotto perustuu pitkään aikaväliin ja korkoa korolle -ilmiöön. Kaikki muu on lisävarusteita, mieltymyksiä ja hyvää markkinointia. Sääli, että sen sanominen ääneen ei herätä sitä suurinta innostusta. Jos herättäisi, suomalaisten sijoitustuotot olisivat keskimäärin paljon parempia."
Lue Vision blogista miksi tylsyys on hyvästä.
https://vam.fi/fi/blog/mihin-kannattaa-sijoittaa-tylsyyteenko
Mihin kannattaa sijoittaa - tylsyyteenkö? Sijoitusten hyvä tuotto perustuu pitkään aikaväliin ja korkoa korolle -ilmiöön. Kaikki muu on lisävarusteita, mieltymyksiä ja hyvää markkinointia. Sääli, että sen sanominen ääneen ei herätä sitä suurinta innostusta. Jos herättäisi, suomalaisten sijoitustuotot olisivat keskimäär...
“Tuutin tarina” on minun tarinani yli 30 vuoden opintomatkasta, jonka aikana opiskelijanuorukaisen innostus sijoittamiseen on kehittynyt sijoituspalveluyritykseksi nimeltä Visio. Se on myös konkreettinen tarina korkoa korolle -ilmiön voimasta.
Lue Tuutin tarina ja Vision synty blogista
https://vam.fi/fi/blog/tuutin-tarina-ja-vision-synty
Tuutin tarina ja Vision synty “Tuutin tarina” on minun tarinani yli 30 vuoden opintomatkasta, jonka aikana opiskelijanuorukaisen innostus sijoittamiseen on kehittynyt sijoituspalveluyritykseksi nimeltä Visio. Se on myös konkreettinen tarina korkoa korolle -ilmiön voimasta.
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.
Videot (näytä kaikki)
Kategoria
Nettisivu
Osoite
Helsinki
00100
AleksanterinKatu 19
Helsinki, 00100
Meille vauraus merkitsee keinoa edistää hyvää niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla.
YliopistonKatu 5
Helsinki, 00100
Tervetuloa Nordnet Suomen Facebook-sivulle! Tämän sivun lisäksi tavoitat meidät www.nordnet.fi tai puh. 020 198 5898. Lue myös https://www.nordnet.fi/blogi/.
Veturitie 11 T, 152
Helsinki, 00520
Investors House Rahastot on kotimainen vuonna 2009 perustettu osinkosijoittamiseen keskittyvä rahastoyhtiö. Se tarjoaa korkealaatuista salkunhoitoa yksityis- ja ammattisijoittajill...
Helsinki, 00100
Fondita is an independent fund manager specialised in Equity Funds. We offer high class fund managem
LapinlahdenKatu 16
Helsinki, 00100
Check out our new #startup fund at www.gorillacapital.fi
VilhonvuorenKatu 12
Helsinki, 00500
Rahoittamo Oy on luotettava ja vakavarainen kotimaisessa omistuksessa oleva pankeista riippumaton pk-
KluuviKatu 3 (3. Krs)
Helsinki, 00100
Evli ja EAB ovat yhdistyneet. Seuraa jatkossa: https://www.facebook.com/evli.oyj
YliopistonKatu 5
Helsinki, 00100
Kavenna kuilua, kasvata säästöjäsi. Liity Nordnet Female Networkiin.
KalevanKatu 4
Helsinki, 00100
Aalto Pankkiiriliike - Sinun pankkiirisi Rakennamme yhdessä näköisesi sijoitusratkaisun ja autam