SUBLU Tour Portugal Suomi

SUBLU Tour Portugal Suomi

Agências De Viagem nas proximidades

SUBLU Tour Portugal Danmark
SUBLU Tour Portugal Danmark
Alto do Romão/Pederneira

Você pode gostar

Reset Nepal Suomi
Reset Nepal Suomi

Olá! Räätälöidyt ryhmämatkamme ovat suuntautuneet jo lähes kaikkialle Portugaliin - myös Azoreille ja Madeiralle.

Tervetuloa aidoimman Portugalin asiantuntijan SUBLU TOUR PORTUGALin kanssa löytöretkelle Euroopan toisella äärilaidalla sijaitsevaan sympaattiseen maahan, sen huikeaan historiaan, kiehtovaan kulttuuriin, lumoavaan luontoon ja mahtaviin makuihin! SUBLU TOUR PORTUGAL on vuodesta 2014 lähtien lukuisia suomalaisia asiakkaita (yhdistyksiä, yksilöitä ja matkatoimistoja) suomeksi ja ruotsiksikin palvellu

Ohjeita maanjäristyksen varalle - Suomi ulkomailla: Portugali 27/08/2024

Tästä ei sitten välttämättä kenenkään tarvitse tykätä: Etelä-Portugalin Alentejon maakunnan rannikon edustalla, siis Atlantin valtamerellä, tapahtui eilen 26.8.2024 aamuyöstä lyhyt m***a melko voimakas maanjäristys, joka tuntui eri puolilla Portugalia. Onneksi järistys ei kuitenkaan ole saanut aikaan tuhoa eikä loukkaantumisia tai kuolemia. Matkatoimistomme suomalaisryhmien opas veteli maan järistessä autuaasti hirsiä kotonaan Keski-Portugaliin sisämaassa Tomarissa, huomaamatta yhtikäs mitään. Kahdenkymmenenviiden Portugalissa asutun vuoden aikana oppaamme ei ole vielä kertaakaan kokenut maanjäristystä - ehkä onkin parempi näin!

Ohjeita maanjäristyksen varalle - Suomi ulkomailla: Portugali Portugali sijaitsee seismisesti aktiivisella alueella, jossa maanjäristykset sekä mantereella että saarilla ovat...

Photos from SUBLU Tour Portugal Suomi's post 23/08/2024

Kesä jatkuu ah niin kauniina täällä Keski-Portugalin Hopearannikon tukikohdassamme Nazaréssa - ja omat hotellimme Hotel Miramar Sul**** ja Miramar Hotel, Spa & Apartments**** tarjoavat upeat puitteet rentouttavalle lomalle luonnonkauniissa ympäristössä, perinteisen kalastuspaikkakunnan aitona säilyneessä paikallisessa ilmapiirissä. Tervetuloa tänne viihtymään ja virkistymään! 🌞🏖️🌊🏄🏼‍♀️⛵🏡🏘️⛪🇵🇹 Voit varata itse oman majoituksesi nettisivultamme www.sublutour.com/fi/booking - parhaaseen saatavilla olevaan hintaan tietenkin. 🤩

Photos from SUBLU Tour Portugal Suomi's post 21/08/2024

Erinomaista elokuun loppua kaikille uusille, vanhoille ja tuleville asiakkaillemme täältä tukikohdastamme Nazarésta ja Hotel Miramar Sulista**** - huh miten hieno, aurinkoinen ja mukavan lämmin (noin 25 astetta) kesäpäivä täällä Keski-Portugalin Hopearannikolla onkaan tänään keskiviikkona 21.8.2024! 🌞🏖️🌊🏄🏼‍♀️😎

Photos from Município da Nazaré's post 19/08/2024

Hyvää maailman valokuvauspäivää 19.8. täältä jo lukemattomia valokuvaajia - myös Suomen Kameraseurojen Liiton kuvausmatkalaisiamme - inspiroineesta Nazarésta, Keski-Portugalin Hopearannikon helmestä ! 📷🌍🌞🌊🏄🏼‍♀️🌅 (Kuvat: Município da Nazaré)

Photos from SUBLU Tour Portugal Suomi's post 16/08/2024

Olá, está tudo bem contigo? 🙋‍♀️🙋 Queres aprender português connosco em Portugal, num ambiente bem local e genuíno, já em outubro?! 🇵🇹🤔😍..eli haluaisitko oppia kanssamme portugalia, nykyisin jo maailman neljänneksi puhutuinta kieltä? Lokakuun puolivälissä - 13.-20.10.2024 - se olisi mahdollista. Matkatoimistomme järjestää silloin viikon mittaisen PORTUGALIN KIELEN JA KULTTUURIN SYYSKURSSIN Nazaréssa ja Tomarissa, opettajina Maria Kontu, Mika Palo ja paikalliset portugalilaiset, joita kohtaamme erilaisissa arkisissa tilanteissa, aidosti paikallisissa puitteissa.
Tutustu kurssimme monipuoliseen ohjelmaan nettisivullamme www.sublutour.com/fi/programas/p/25 . Tule mukaan oppimaan kanssamme ei vain Portugalin kieltä vaan myös tapoja ja kulttuuria - ihastuttavan aidossa ympäristössä, lempeän lämpimässä lokakuussa! 🌞
HUOM. Voit ilmoittautua tälle kurssille 23.8.2024 asti, eli vielä ehdit mukaan oppimaan ja harjoittelemaan Portugalin kieltä ja kulttuuria paikan päällä, lumoavassa ympäristössä!
Tarvittaessa kysy meiltä lisää! Cumprimentos / Terveisin,
Maria Kontu 👩‍🏫 & Mika Palo🧑‍🏫

Photos from SUBLU Tour Portugal Suomi's post 11/08/2024

SYKSY 🍁🍂☔️ lähestyy taas vääjäämättä, vaikka ainakin täällä Portugalissa 🇵🇹 jatkuu yhä täysi kesä, tulevan syksymmekin ollessa lempeän lämmin ja valoisa... 🌞🌿🌺😎 Vielä ehdit ilmoittautua mukaan seuraaville alkavan syksyn matkoillemme:
➡️ 13.-20.10.2024 PORTUGALIN KIELEN JA KULTTUURIN SYYSKURSSI keskellä aidointa Portugalia (Tomar ja Nazaré), opettajina Maria Kontu ja Mika Palo. Tutustu kurssin ohjelmaan nettisivulla www.sublutour.com/fi/programas/p/25 ...ja varaa pian oma paikkasi viikon mittaiseen "kieli- ja kulttuurikylpyyn" Atlantin aaltojen äärelle!
➡️ 20.-25.10.2024 MANNERHEIMIN JALANJÄLJILLÄ PORTUGALISSA (Lissabon, Estoril, Cascais, Sintra ja Algarven rannikko) - tervetuloa mukaan Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistys ry.:n matkalle, jolla tutustutaan niihin upeisiin paikkoihin, joissa presidentti ja marsalkka Mannerheim kävi kiistellyllä vierailullaan syksyllä 1945. Tutustu matkaohjelmaan nettisivulla www.sublutour.com/fi/programas/p/61 ...ja varaa pian oma paikkasi!
➡️ 1.-7.11.2024 VALOKUVAUSMATKA (Nazarén seutu ja Lissabon), ohjaajana Markku Könkkölä. Tällä syksynpiristysmatkalla saatat myös päästä kuvaamaan MAAILMAN SUURIMPIA AALTOJA ja niiden huimapäisiä surffaajia Nazarén legendaarisella pohjoisrannalla Praia do Nortella... 📷🌊🏄🍁🏘🏡⛪️🏰⛰🌅🌞🇵🇹 Tervetuloa mukaan katu- ja maisemakuvausryhmäämme! Tutustu matkaohjelmaan nettisivulla www.sublutour.com/fi/programas/p/63 ...ja varaa pian oma paikkasi valoisampiin syysmaisemiin ja -tunnelmiin Euroopan kiehtovalla äärilaidalla! 🌊🏄😮😍


‼️ P.S. Voit myös kerätä itse oman ryhmäsi ja me suunnittelemme ja toteutamme sille toivomasi tyyppisen matkaohjelman. Ota yhteyttä!

Photos from SUBLU Tour Portugal Suomi's post 31/07/2024

VALOKUVAUSMATKALLEMME Portugalin lempeään ja valoisaan marraskuuhun (1.-7.11.2024) voi yhä ilmoittautua mukaan! 🤩 Tällä syksynpiristysmatkalla saatat myös päästä näkemään ja kuvaamaan MAAILMAN SUURIMPIA AALTOJA ja niiden huimapäisiä surffaajia Nazarén legendaarisella pohjoisrannalla Praia do Nortella... 📷🌊🏄🍁🏘🏡⛪️🏰⛰🌅🌞🇵🇹
Tervetuloa mukaan Markku Könkkölän asiantuntevasti ohjaamaan katu- ja maisemakuvausryhmäämme. Tutustupa monipuoliseen matkaohjelmaan nettisivullamme www.sublutour.com/fi/programas/p/63 ...ja varaa pian oma paikkasi valoisampiin syysmaisemiin ja -tunnelmiin Euroopan kiehtovalla äärilaidalla, keskiaikaisen käsityksen mukaan peräti "maailman reunalla"! 🌊🏄😮😍

Photos from SUBLU Tour Portugal Suomi's post 26/07/2024

Ah miten ihanista kesäpäivistä 🌞😎 nyt taas nautitaankaan täällä Nazaréssa, Keski-Portugalin Hopearannikon helmessä, aidosti paikallisessa ilmapiirissä...majoittuen Miramar Hotel, Spa & Apartmentsissa****. 😍 Ei ole liian kuumaa eikä liian kylmää, vaan miellyttävää, kun raikas tuulenvire Atlantilta vilvoittaa juuri sopivasti. Voit varata oman majoituksesi nettisivultamme www.sublutour.com/fi/booking - parhaaseen saatavilla olevaan hintaan tietenkin. Tervetuloa tänne viihtymään ja virkistymään! 🇫🇮✈️🇵🇹🏖️⛵🏊🏻‍♂️🚴🏼🌊🏄🏼🌅😊 P.S. Jos olosi tämän hotellin ulkoallasalueella tuntuu joskus liian viileältä, voit siirtyä - ilman mitään lisämaksua - juuri avatun uudistetun kylpyläosan puolelle, jossa käytettävissäsi on lämmitetty allas, suuri jacuzzi-allas ja turkkilainen höyrysauna... 🤩

Katu- ja maisemakuvausta Portugalissa 21/07/2024

Lähde Markku Könkkölän ohjaamalle KATU- JA MAISEMAKUVAUSMATKALLE 1.-7.11.2024 PORTUGALIN VALOISAAN MARRASKUUHUN! HUOM. Marraskuun alussa on - sopivissa sääoloissa - mahdollista nähdä ja kuvata maailman suurimpia eli jopa 20-30 metriä korkeita aaltoja Nazarén maailmankuululla pohjoisrannalla Praia do Nortella. Saattaapa siellä näkyä myös jättiaaltojen huimapäisiä surffaajia - tule kamerasi kanssa tsekkaamaan paikan päälle! 🇫🇮✈️🇵🇹📷🌞🌊🏄🏰🏡⛪️🏘⛰🏖🌅 Tuoreessa Mielikuva-blogissa on asiaa ja kuvia Nazarén seudun ja Lissabonin kuvausmahdollisuuksista, vilkaisehan seuraavaa nettisivua:
www.mielikuva.wordpress.com/2024/07/19/katu-ja-maisemakuvausta-portugalissa/..ja varaa pian oma paikkasi Portugalin lempeään ja kuvaukselliseen syksyyn, tervetuloa mukaan! 🤩 P.S. Matkaohjelma ehtoineen löytyy nettisivultamme www.sublutour.com/fi/programas/p/63

Katu- ja maisemakuvausta Portugalissa SUBLU Tour Portugal Keväällä tein tutun ryhmän kanssa kasvikuvausmatkan Portugaliin Nazarén ympäristöön. Siinä ohessa tutustuttiin Nazarén kapeisiin kujiin ja tietenkin kalasatamaan. Kaupunkiin oli…

Photos from SUBLU Tour Portugal Suomi's post 19/07/2024

Lämpimästi tervetuloa rentoutumaan ja virkistymään kesäisessä Nazaréssa, Keski-Portugalin Hopearannikon helmessä, aavalta Atlantilta puhaltavassa juuri sopivasti vilvoittavassa tuulenvireessä... 🌞😎🌊🏄🏊🏻‍♂️👙 Viihtyisä Hotel Miramar Sul**** upeine merinäköaloineen odottaa Sinua!

Voit varata oman majoituksesi nettisivultamme www.sublutour.com/fi/booking - parhaaseen saatavilla olevaan hintaan tietenkin! 🤩

Miten Nazaréhen sitten pääsee? Lissaboniin on päivittäiset suorat Finnairin reittilennot Helsinki-Vantaalta. Lissabonista ajaa 110 kilometriä moottoritietä A8 pohjoiseen, Nazaréhen, noin tunnissa ja vartissa. Rede Expressosin bussien pikavuorolla pääsee Lissabonista Nazaréhen vajaassa parissa tunnissa. Voit halutessasi myös varata kuljetuksen hotellimme autolla kuljettajineen.

Nazaréssa aikasi ei tarvitse käydä pitkäksi ja lähiseuduillakin on runsaasti mielenkiintoista nähtävää, tehtävää ja koettavaa. Tulehan käymään kun kerkeät, näe, koe ja ihastu! 🇫🇮✈️🇵🇹🏡⛰️🏖️🌅😍

18/07/2024

Aijai sentään miten autuaan aurinkoinen ja miellyttävän lämmin (mukavat 24 astetta) torstai (18.7.2024) 🌞🏖️🏄😎 nyt onkaan täällä Nazaréssa, Keski-Portugalin Hopearannikon helmessä, aavan Atlantin äärellä... Hotel Miramar Sul**** kutsuu Sinua lataamaan akkujasi, virkistymään ja viihtymään upeassa ympäristössä! Voit varata oman majoituksesi nettisivultamme www.sublutour.com/fi/booking - parhaaseen saatavilla olevaan hintaan tietenkin! Tervetuloa! 🇵🇹😍 P.S. VAROITUS: Jos vilkaiset alla olevat kolme uunituoretta lyhyttä videota Nazarésta ja Hotel Miramar Sulista, matkakuume saattaa iskeä... 😉

Photos from SUBLU Tour Portugal Suomi's post 16/07/2024

Kiinnostaisiko Sinua lähteä mukaan virkistävälle VALOKUVAUSMATKALLE Portugalin lempeään ja valoisaan marraskuuhun 1.-7.11.2024? Saatat silloin jopa päästä näkemään ja kuvaamaan MAAILMAN SUURIMPIA AALTOJAKIN Nazarén legendaarisella pohjoisrannalla Praia do Nortella... 📷🌊🏄🍁🏘🏡⛪️🏰⛰🌅🌞🇵🇹
Vielä ehdit ilmoittautua mukaan Markku Könkkölän asiantuntevasti ohjaamaan katu- ja maisemakuvausryhmäämme. Tutustupa monipuoliseen matkaohjelmaan nettisivullamme www.sublutour.com/fi/programas/p/63 ...ja varaa pian oma paikkasi positiivisesti erilaisiin syysmaisemiin ja -tunnelmiin Euroopan toisella äärilaidalla! 🤩

07/07/2024

Mars mars matkalle - matkailu avartaa ja virkistää! Vielä 19.7. asti ehdit varata itsellesi paikan ensi syksyn teemamatkallemme (20.-25.10.2024), jolla seurataan Mannerheimin vuoden 1945 marras-joulukuun mielenkiintoisia askelia Lissabonin seudulla ja Algarven rannikolla, todella upeissa paikoissa. Kyseessä on Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistys ry.:n matka, jolle pääsevät mukaan kaikki matkan teemasta kiinnostuneet. Tervetuloa mukaan marskin jalanjäljille Portugalin lempeän lämpimään ja valoisaan lokakuuhun! Lisätietoa alla ja nettisivullamme www.sublutour.com/fi/programas/p/61

MANNERHEIMIN JALANJÄLJILLE PORTUGALIIN 20.–25.10.2024
Jatkosodan loppuvaiheessa presidentiksi päätynyt Suomen marsalkka vietti marras-joulukuussa 1945 muutaman viikon Portugalissa, m***a miksi ihmeessä? Tule ottamaan selvää ja näkemään m***a upeaa ja mielenkiintoista paikkaa, joissa marsalkkamme aikanaan kävi. Tule viihtymään kanssamme hyvässä seurassa – ensin lumoavalla Lissabonin seudulla ja sitten aurinkoisella Algarven rannikolla maistellen samalla Portugalin perinteisiä herkkuja ja suurenmoisia viinejä. Tutustu monipuoliseen matkaohjelmaan yhdistyksemme nettisivuilla https://www.vapaussodanperinto.fi/tulevat-tapahtumat/ Vielä on viikko aikaa varata oma paikka Portugalin lempeän lämpimään ja valoisaan lokakuuhun!

Kirja-arvio | Anu Patrakan henkirikossarja jatkuu Porton kulmilla turvallisessa poliisiseurassa 06/07/2024

Matkatoimistomme SUBLU Tour Portugal ylpeänä esittelee... 😍

Kirja-arvio | Anu Patrakan henkirikossarja jatkuu Porton kulmilla turvallisessa poliisiseurassa Portugaliin sijoittuva Anu Patrakan dekkari nostaa esiin siviilimäisiä tunnelmia.

Photos from SUBLU Tour Portugal Suomi's post 05/07/2024

KATU- JA MAISEMAKUVAUSMATKA KUTSUU 1.-7.11.2024 PORTUGALIN VALOISAAN MARRASKUUHUN,
ohjaajana Markku Könkkölä

Lähde mukaan valokuvaukselliselle löytöretkelle Nazarén seudun rannikko-, vuoristo- ja kylämaisemista Lissabonin avarille kaduille ja aukioille! Vähintään 15 osallistujaa – Finnairin suorat reittilennot Helsinki-Lissabon-Helsinki – viihtyisä hotellimajoitus aamiaisineen: ensin 4 yötä 4 tähden hotellissa Nazaréssa, sitten 2 yötä 3 tähden hotellissa Lissabonissa – puolihoito 5 päivänä 7:stä – matkanjohtajana kokenut valokuvaaja ja matkailija Markku Könkkölä, joka vetää kameraklinikat ja ohjaa kuvaajia – ryhmän tukena myös 25 vuotta Portugalissa asunut suomalainen opas Mika Palo. Matkaohjelma on tulossa pian nettisivulle www.sublutour.com/fi/programas - m***a se löytyy nyt heti tätä tekstiä alaspäin selaamalla.

MARKKU KÖNKKÖLÄ – esittelyssä matkanjohtajamme ja ohjaajamme:
• Jyväskylän kameraseuran puheenjohtaja
• toiminut aiemmin Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n puheenjohtajana
• pitänyt noin 50 valokuvanäyttelyä
• tehnyt useita kuvausmatkoja Välimeren seudulle
• kouluttanut kuvauksessa ja kuvankäsittelyssä eri paikoissa
• harrastanut luontokuvausta makromaailmasta maisemiin
• kuvannut mm. kaikki Pohjolan kämmekät
• paneutunut katu- ja miljöökuvaukseen

MATKAN HINTA lentoineen, kuljetuksineen, kameraklinikoineen, suomeksi opastettuine retkineen, ohjelmassa mainittuine aterioineen (4 yhteistä illallista viineineen, 1 yhteinen lounas viineineen) ja hotellimajoituksella (aamiaisineen) jaetussa 2 hengen huoneessa: 1712,00 €/hlö. Lisämaksu yhden hengen huoneesta: 378,00 €.

ILMOITTAUTUMISET MATKALLE 29.7.2024 mennessä sähköpostitse matkatoimistoon Mika Palolle, osoite [email protected]

TIEDUSTELUT MATKASTA: valokuvausasioissa Markku Könkkölälle ([email protected] / 0400 188202), matkailuasioissa Mika Palolle ([email protected] / 040 5036753)

MAJOITUS: Ensin 4 hotelliyötä (1.-5.11.) aamiaisineen Keski-Portugalin Hopearannikolla Nazaréssa, Hotel Miramar Sul****. Tämän hotellin kaikissa huoneissa on parveke. Merinäköalallisen huoneen päiville 1.-5.11. voi halutessaan varmistaa lisämaksulla 44,00 €/huone. Loppuvaiheessa 2 hotelliyötä (5.-7.11.) aamiaisineen Lissabonin ydinkeskustassa, Exe Liberdade Hotel***.

LENNOT: Finnairin suorat reittilennot Helsinki-Lissabon-Helsinki pe 1.11. AY1739 HEL 12.30 – LIS 15.20 & to 7.11. AY1740 LIS 16.10 – HEL 22.45.

VASTUULLINEN MATKANJÄRJESTÄJÄ: Useita kymmeniä suomalaisia ryhmiä ja matkatoimistoja vuodesta 2014 lähtien suomeksi palvellut matkatoimisto SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi). Merkin “SUBLU Tour Portugal” takana oleva yritys Maresias e Pradarias, Lda. on rekisteröity Portugalin matkatoimistorekisteriin numerolla RNAVT 7220.

MATKAOHJELMA:

PÄIVÄ 1 – Perjantai 1.11.
12.30 Finnairin suora reittilento AY1739 Lissaboniin lähtee Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Matkanjohtaja ja ohjaaja Markku Könkkölä on samalla lennolla ryhmän kanssa.
15.20 Lento saapuu Lissabonin lentoasemalle, jossa pitkään Portugalissa asunut paikallisoppaamme Mika Palo ottaa ryhmän vastaan.
16.10 Kuljetus tilausbussilla Lissabonin lentoasemalta Nazaréhen (110 km pohjoiseen A8-moottoritietä, matka kestää n. 1h20min).
17.30 Saavumme Nazaréhen ja majoitumme Hotel Miramar Suliin****.
18.15 Markku Könkkölän vetämä kameraklinikka hotellissa.
19.30 Yhteinen tervetuliaisillallinen viineineen hotellin näköalaravintolassa.
Yöpyminen hotellissa Nazaréssa.

PÄIVÄ 2 – Lauantai 2.11.
Aamiainen hotellin monipuolisesta noutopöydästä.
09.30 “Tutustu Nazaréhen” – alle kilometrin mittainen valokuvauksellinen kävelykierros, johon sisältyy pysähdyksiä sekä pakettiautokuljetukset alussa ja lopussa: mm. käynti valtavassa kauppahallissa, perinteisellä kalankuivauspaikalla hiekkarannalla ja kulttuurikeskuksessa kuivatun kalan museoineen. Seikkailemme sokkeloisessa kujalabyrintissä sekä nousemme mäkiratikalla Sítion komealle kallioniemelle näköalapaikkoineen ja pyhiinvaelluskirkkoineen.
13.00 Vapaata aikaa, mahdollisuus vapaaseen omakustanteiseen lounaaseen tai välipalaan Sítion kallioniemellä sijaitsevassa kaupunginosassa. Mahdollisuus kävellä 600 metrin matka alamäkeen niemen kärjessä sijaitsevalle vanhalle linnakkeelle, jonka luota näkyy jättiaalloistaan ja niiden surffaajista maailmankuuluksi tullut autioranta Praia do Norte. Vaihtoehtoisesti voi jäädä tutustumaan omatoimisesti kallioniemen yläosassa sijaitsevaan Sítion kaupunginosaan.
17.00 Lyhyt kuljetus Sítion kallioniemeltä takaisin hotelliin.
18.00 Markku Könkkölän vetämä kameraklinikka hotellissa.
19.30 Yhteinen illallinen viineineen hotellin näköalaravintolassa.
Yöpyminen hotellissa Nazaréssa.

PÄIVÄ 3 – Sunnuntai 3.11.
Aamiainen hotellin monipuolisesta noutopöydästä.
09.30 Lähtö tilausbussilla päivän kuvausretkelle Serras de Aire e Candeeirosin vuoristoluonnonpuistoon, jossa mahdollisuus luontokuvaamiseen etenkin Fórnean alueella ja kyläkuvaamiseen sekä vapaaseen omakustanteiseen lounaaseen tai välipalaan Alcarian ja Alqueidão da Serran kylissä.
17.00 Kuljetus vuoristoseudulta takaisin hotelliin.
18.00 Markku Könkkölän vetämä kameraklinikka hotellissa.
19.30 Yhteinen illallinen viineineen hotellin näköalaravintolassa.
Yöpyminen hotellissa Nazaréssa.

PÄIVÄ 4 – Maanantai 4.11.
Aamiainen hotellin monipuolisesta noutopöydästä.
Vapaa valokuvauspäivä Nazaréssa: mahdollisuus pikkukaupunkikuvaamiseen, valtameren tyrskyjen sekä rannikkoluonnon kuvaamiseen. Mahdollisuus vapaaseen omakustanteiseen lounaaseen tai välipalaan Nazaréssa.
18.00 Markku Könkkölän vetämä kameraklinikka hotellin kokoushuoneessa, mahdollisuus ryhmän kuvasadon katseluun ja palautteeseen.
19.30 Yhteinen illallinen viineineen hotellin näköalaravintolassa.
Yöpyminen hotellissa Nazaréssa.

PÄIVÄ 5 – Tiistai 5.11.
Aamiainen hotellin monipuolisesta noutopöydästä.
09.30 Lähdemme pois Nazarén hotellista, aloittaen matkan tilausbussilla kohti Lissabonia.
09.45 Pysähdymme matkan varrella ”kuvaustauolle” Alcobaçan historialliseen pikkukaupunkiin ja vierailemme sen 1100-luvulla perustetun monumentaalisen luostarin kirkko-osassa (UNESCOn maailmanperintökohde).
12.00 Jatkamme tilausbussilla Óbidosin kuvaukselliseen muurien ympäröimään keskiaikaiseen kylään, jossa toinen ”kuvaustauko” ja mahdollisuus vapaaseen omakustanteiseen lounaaseen tai välipalaan.
15.30 Jatkamme matkaa Óbidosista Lissaboniin.
16.30 Lissaboniin saavuttaessa kaupungin kiertoajelu kuvauspysähdyksineen.
18.30 Majoitumme Exe Liberdade Hoteliin*** Lissabonin keskusta-alueelle.
Vapaa ilta, mahdollisuus vapaaseen omakustanteiseen illalliseen tai välipalaan.
Yöpyminen hotellissa Lissabonissa.

PÄIVÄ 6 – Keskiviikko 6.11.
Aamiainen hotellin monipuolisesta noutopöydästä.
Vapaa valokuvauspäivä ”valon kaupungissa” Lissabonissa ja sen värikkäässä ihmisvilinässä: mahdollisuus kaupunkikuvaamiseen niin keskusta-alueen monumentaalisilla aukioilla ja kaduilla kuin sokkeloisilla vanhoilla pikkukujillakin sekä leveän Tejo-joen rannoilla. Mahdollisuus vapaaseen omakustanteiseen lounaaseen tai välipalaan.
Vapaa ilta, mahdollisuus vapaaseen omakustanteiseen illalliseen tai välipalaan.
Yöpyminen hotellissa Lissabonissa.

PÄIVÄ 7 – Torstai 7.11.
Aamiainen hotellin monipuolisesta noutopöydästä.
Vapaa aamupäivä.
11.30 Lähdemme Lissabonin hotellista.
12.15 Yhteinen jäähyväislounas viineineen kuvauksellisessa Casa do Alentejo -ravintolassa, joka sijaitsee 1600-luvulla rakennetussa palatsissa.
13.45 Kuljetus Lissabonin lentoasemalle.
14.10 Saavumme Lissabonin lentoasemalle.
16.10 Finnairin suora reittilento AY1740 Helsinkiin lähtee Lissabonin lentoasemalta.
22.45 Lento saapuu Helsinki-Vantaan lentoasemalle.

MATKAN HINTA lentoineen, kuljetuksineen, kameraklinikoineen, suomeksi opastettuine retkineen, aterioineen (4 yhteistä illallista viineineen, 1 yhteinen lounas viineineen) ja hotellimajoituksella (aamiaisineen) jaetussa 2 hengen huoneessa: 1712,00 €/hlö. Lisämaksu yhden hengen huoneesta: 378,00 €.

ILMOITTAUTUMISET MATKALLE 29.7.2024 mennessä sähköpostitse matkatoimistoon Mika Palolle, osoite [email protected]

TIEDUSTELUT MATKASTA: valokuvausasioissa Markku Könkkölälle ([email protected] / 0400 188202), matkailuasioissa Mika Palolle ([email protected] / 040 5036753)

LISSABONIN KAUPUNGIN TURISTIVERO: HUOM. Lissabonin hotelliin majoittuessamme jokaiselta matkan osallistujalta veloitetaan hotellin toimesta kaupungin vaatima turistivero (2,00 € / hotelliyö / hlö). Koska majoitumme Lissabonissa yhteensä 2 yötä, jokainen osallistuja joutuu maksamaan turistiverona yhteensä 4,00 €. TÄMÄ TURISTIVERO EI SISÄLLY MATKAN HINTAAN.

HUOM. Matkanjärjestäjä varaa itselleen oikeuden vaihtaa matkaohjelmassa mainitut hotellit muihin vastaavan tasoisiin hotelleihin matkanjärjestäjästä riippumattomien odottamattomien syiden niin vaatiessa.

MAKSUEHDOT: Varausmaksu 465,00 €/hlö maksetaan matkatoimiston sähköpostitse lähettämää laskua vastaan viimeistään 31.7.2024. Loppuosa matkan hinnasta maksetaan erillistä laskua vastaan 1.10.2024 mennessä.

PERUUTUSEHDOT: 31.7.2024 mennessä peruutettaessa matkatoimisto palauttaa kaiken siihen mennessä maksetun asiakkaalle. Peruutettaessa aikavälillä 1.8. – 1.10.2024 matkatoimisto pidättää itsellään varausmaksun (465,00 €/hlö). Alkaen 2.10.2024 peruutettaessa matkatoimisto ei enää palauta asiakkaalle mitään maksetusta summasta.

MATKAVAKUUTUS: Suosittelemme peruutusturvan sisältävän matkavakuutuksen hankkimista ja EU-sairaanhoitokortin mukaan ottamista (tämän erittäin hyödyllisen kortin myöntää Kela ja se on maksuton).

TERVETULOA KAMERASI KANSSA PORTUGALIN LEMPEÄÄN, VALOISAAN JA KUVAUKSELLISEEN MARRASKUUHUN!

Photos from SUBLU Tour Portugal Suomi's post 03/07/2024

Huikean hieno heinäkuu on alkanut täällä Keski-Portugalin Hopearannikon helmessä Nazaréssa! 🌞🏖️😎 Pederneiran harjumaisella mäellä, aidosti paikallisessa ympäristössä ja ilmapiirissä, Sinua odottaa viihtyisä näköalahotellimme Miramar Hotel, Spa & Apartments****. Odotettavissa tälle viikolle Nazaréssa on noin 21-25 asteen päivälämpötiloja, aurinkoa ja miellyttävästi vilvoittavaa tuulenvirettä aavalta Atlantilta... Lämpimästi tervetuloa tänne vaihtamaan maisemaa ja ilmapiiriä, viihtymään ja virkistymään! 🌞🌊🏄🏊🏻‍♂️⛵🏡⛪🌅😍 Voit varata itse oman majoituksesi nettisivumme www.sublutour.com/fi/booking kautta, parhaaseen saatavilla olevaan hintaan tietenkin. 🤩

Photos from SUBLU Tour Portugal Suomi's post 26/06/2024

Vielä ehdit varata oman paikkasi MANNERHEIMIN JALANJÄLKIÄ PORTUGALISSA seuraavalle matkalle Portugalin lempeän lämpimässä ja valoisassa lokakuussa (20.-25.10.2024)! Jatkosodan loppuvaiheessa presidentiksi päätynyt Suomen marsalkka vietti marras-joulukuussa 1945 muutaman viikon Portugalissa, m***a miksi ihmeessä? 🤔 Tule kanssamme ottamaan selvää ja samalla näkemään m***a upeaa ja mielenkiintoista paikkaa, joissa marski aikanaan vieraili! 🇫🇮💓🇵🇹 Voit tutustua Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistys ry.:lle järjestämämme ryhmämatkan ohjelmaan nettisivulla www.sublutour.com/fi/programas/p/61 . Tervetuloa kanssamme Algarven aurinkorannikon ja lumoavan Lissabonin seudun suurenmoiseen syksyyn! 🌞😎

Photos from SUBLU Tour Portugal Suomi's post 21/06/2024

Hyvää juhannusta 🌿🌼🍀 kaikille koti-Suomeen matkatoimistomme sekä Miramar-hotelliemme kotipaikkakunnalta Nazarésta! 🇵🇹❤️🇫🇮 P. S. Täällä Portugalissa, lähinnä Portossa ja maan pohjoisosissa, juhannusaattoa ("véspera de São João") vietetään yhä sen perinteiseen ajankohtaan eli 23.6. 🌞😎

Vaarallinen kuumuus korventaa pian etelän lomakohteita – äkkilähdöt myyvät silti 20/06/2024

Hyvää kesäpäivänseisausta kaikille! 🌞😎 Tiedoksi, että täällä Portugalissa - aavan ja sopivasti vilvoittavan Atlantin äärellä 🌊 - ei tänä kesänä ole vielä havaittu alla olevassa uutisessa mainittua "vaarallista kuumuutta", vaan täkäläisissä sääoloissa pohjoismaalainenkin pärjää yhä hyvin. Kesän edetessä Portugalin sisämaassa luultavasti jossain vaiheessa taas ilmenee tilapäisesti yli 40 asteen lämpötilojakin, m***a siinä ei ole mitään uutta eikä ihmeellistä. Portugalilaiset onneksi osaavat selviytyä kuumalla säällä eivätkä takuulla lähde vaellusretkille päiväsaikaan auringon paahtaessa armottomasti. Kun Portugalin sisämaassa on liian kuuma, silloin vilvoitusta löytyy yleensä rannikolta. Verrattuna Välimeren maiden kesän tukahduttaviin helteisiin täällä Atlantin äärellä on odotettavissa pohjoismaalaisen kannalta miellyttävää lomasäätä - ja tämä voi jatkossa osoittautua melkoiseksi valttikortiksi Portugalin matkailulle. Lämpimästi ja turvallisesti tervetuloa Portugaliin ja vaikkapa Hopearannikon helmeen Nazaréhen - tässä majoitusvinkki: Miramar-hotellit ja -huoneistot Nazaréssa! ✈️🇵🇹🏖😍

Vaarallinen kuumuus korventaa pian etelän lomakohteita – äkkilähdöt myyvät silti Matkatoimistojen mukaan lomakohteiden lämpöaallot eivät ole saaneet suomalaisia perumaan matkojaan. Suomalaisia matkailijoita kiinnostavat lähinnä varjon ja juomien riittävyys.

Photos from SUBLU Tour Portugal Suomi's post 18/06/2024

Olá, tudo bem? 🙋‍♀️🙋‍♂️Haluaisitko oppia puhumaan ja kirjoittamaan portugalia paremmin paikan päällä Portugalissa, tutustuen samalla paikallisiin tapoihin eri tilanteissa? Tulossa ensi syksynä:
PORTUGALIN KIELEN JA KULTTUURIN SYYSKURSSI 🇵🇹😍
alkeet jo hallitseville Tomarissa ja Nazaréssa 13.-20.10.2024, opettajina Maria Kontu ja Mika Palo. Kurssi sisältää myös tilanneopetusta aidosti paikallisissa puitteissa, vuorovaikutuksessa portugalilaisten kanssa. Tutustupa kurssiohjelmaamme nettisivulla www.sublutour.com/fi/programas/p/25 ...ja varaa pian oma paikkasi kurssille, jollaista tuskin muualta löydät! Bem-vindos a aprender português connosco aqui em Portugal - tervetuloa oppimaan portugalia kanssamme täällä aidoimmassa Portugalissa! 🇫🇮❤️🇵🇹

Photos from Suomi-Portugali -yhdistys ry's post 16/06/2024

PORTO tunnetaan perinteisesti myös nimellä "Cidade Invicta" - suomeksi "voittamaton kaupunki" - ja kyseessä on todellakin voittamattoman hieno matkakohde Pohjois-Portugalissa, lumoavan Douro-joen suulla. Vielä ehdit ilmoittautua mukaan järjestämällemme Suomi-Portugali -yhdistys ry:n syysmatkalle Portoon ja lähiseuduille 27.9. - 4.10.2024, m***a pidähän kiirettä - jäljellä on enää muutama paikka. Matkaohjelmaan voit tutustua nettisivullamme www.sublutour.com/fi/programas/p/62 . Tervetuloa ensi syksynä kanssamme Portoon ja sen lähiseuduille! 🇵🇹😍

Photos from SUBLU Tour Portugal Suomi's post 14/06/2024

Kesäkuun puolivälin tuoreita näkymiä Nazarésta, Pederneiran näköalapaikalta ja aivan sen vieressä sijaitsevasta hotellistamme Miramar Hotel, Spa & Apartmentsista****. 😍 Vilkaisehan lyhyeltä videolta ja kuvista kuinka aava Atlantti kimaltelee illansuussa! Terveellinen meri-ilma tekee todella hyvää...eikä täällä muuten ole kylmäkään - eikä myöskään liian kuuma sää. Tervetuloa tänne Keski-Portugalin Hopearannikon helmeen viihtymään ja virkistymään! Voit varata oman majoituksesi suomeksi nettisivultamme www.sublutour.com/fi/booking - parhaaseen saatavilla olevaan hintaan tietenkin. 🌞🌊🏖️😎

12/06/2024

Nazarén ensimmäisen hotellimme Miramar Hotel, Spa & Apartmentsin**** vastaanottokerros on uudistunut ja näyttää nyt tältä. 😍 Tervetuloa tänne viihtymään ja virkistymään aidosti paikallisessa ympäristössä ja ilmapiirissä! 🌞😎🏖️🏡⛪🌅Voit varata oman majoituksesi suomeksi nettisivultamme www.sublutour.com/fi/booking - parhaaseen saatavilla olevaan hintaan tietenkin! 🤩

10/06/2024

Yhdymme Nazarén paikallisradion sanoihin toivottaen kaikille HYVÄÄ PORTUGALIN KANSALLISPÄIVÄÄ! 🇵🇹 Tänään 10.6. juhlitaan Portugalia, sen kansallisrunoilijaa Camõesia sekä portugalilaisyhteisöjä kautta maailman.

Bom dia! ⛅
Feliz Dia de Portugal 🇵🇹 de Camões e das Comunidades Portuguesas, um bom feriado para todos, seja em tempo de descanso ou a trabalhar ^_^

Um grande abraço da Nazaré!

09/06/2024

LÖYTÖRETKI MANNERHEIMIN JALANJÄLJILLE kutsuu Sinua Portugalin lempeän lämpimään ja valoisaan syksyyn 20.-25.10.2024! Jatkosodan loppuvaiheessa presidentiksi päätynyt Suomen marsalkka vietti marras-joulukuussa 1945 muutaman viikon Portugalissa, m***a miksi ihmeessä? 🤔 Tule kanssamme ottamaan selvää ja samalla näkemään m***a upeaa ja mielenkiintoista paikkaa, joissa marski aikanaan vieraili! 🇫🇮💓🇵🇹 Tutustu Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistys ry.:lle järjestämämme ryhmämatkan ohjelmaan nettisivulla
https://sublutour.com/fi/programas/p/61 - ja varaa pian oma paikkasi Portugalin suurenmoiseen syksyyn! Tervetuloa! 🌞😎

Photos from SUBLU Tour Portugal Suomi's post 31/05/2024

Lähde mukavassa ryhmässämme LÖYTÖRETKELLE PORTOON, AVEIROON JA MUUALLEKIN LUMOAVAAN POHJOIS-PORTUGALIIN 27.9.–4.10.2024! 🇫🇮✈️🇵🇹 Vielä olisi muutama paikka jäljellä Suomi-Portugali -yhdistys ry:n suositulle syysmatkalle, johon sisältyy mm. dekkariretkeily rikosten kiehtoville tapahtumapaikoille, vetäjänä itse Kirjailija Anu Patrakka, sekä vierailu suomalais-portugalilaisen perheen Jardim Quinta do Castelo Marian puutarhaan kartanolounaineen, emäntänä Taina Saura Monteiro. Oppaana matkalla toimii Portossa vuosina 2001-2014 työskennellyt Mika Palo. Vapaata omaa aikaakin on luvassa. Tutustupa matkaohjelmaan nettisivulla www.sublutour.com/fi/programas/p/62 ja ilmoittaudu matkalle 24.6.2024 mennessä. Lämpimästi tervetuloa kanssamme Portugalin yhä kesäisen oloiseen alkusyksyyn! 🌞😎🚌🏰🏡🏘⛪️🍀🌺🌿🪻🌳🍇🍾🥂🍷🥗🍲🍔🍻🇵🇹😍

Photos from SUBLU Tour Portugal Suomi's post 28/05/2024

Keski-Portugalin Hopearannikon helmi kutsuu... Lämpimästi tervetuloa vaihtamaan maisemaa ja ilmapiiriä - vaikka nyt heti - ihastuttavan aitona säilyneeseen Nazaréhen ja viihtyisään Miramar Hotel, Spa & Apartmentsiin**** Pederneiran kaupunginosassa! 🌞🌊🏖🏡😎 Voit varata itse oman majoituksesi suomeksi nettisivultamme www.sublutour.com/fi/booking - parhaaseen saatavilla olevaan hintaan tietenkin! 😍

Photos from SUBLU Tour Portugal Suomi's post 26/05/2024

Matka MANNERHEIMIN JALANJÄLJILLE PORTUGALIIN odottaa Sinua 20.-25.10.2024! Jatkosodan loppuvaiheessa presidentiksi päätynyt Suomen marsalkka vietti marras-joulukuussa 1945 muutaman viikon Portugalissa, m***a miksi? 🤔 Tule ottamaan selvää ja samalla näkemään m***a upeaa ja mielenkiintoista paikkaa, joissa marski aikanaan kävi! 🇫🇮💓🇵🇹 Tutustu Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistys ry.:n ryhmämatkan monipuoliseen matkaohjelmaan nettisivulla
https://sublutour.com/fi/programas/p/61 - ja varaa pian oma paikkasi Portugalin piristävän lämpimään ja valoisaan lokakuuhun! Tervetuloa taatusti toisenlaiseen syksyyn! 🌞😎

23/05/2024

Lähde ensi syksynä Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistys ry.:n ryhmän mukaan MANNERHEIMIN JALANJÄLJILLE PORTUGALIIN 20.-25.10.2024! Jatkosodan loppuvaiheessa presidentiksi päätynyt Suomen marsalkka vietti marras-joulukuussa 1945 muutaman viikon Portugalissa, m***a miksi ihmeessä? 🤔 Tule ottamaan selvää ja näkemään m***a upeaa ja mielenkiintoista paikkaa, joissa marski aikanaan kävi! 🇫🇮💓🇵🇹 Tutustu monipuoliseen matkaohjelmaan nettisivulla
https://sublutour.com/fi/programas/p/61 - ja varaa ajoissa oma paikkasi Portugalin lempeän lämpimään ja valoisaan lokakuuhun! 🌞

Quer que o seu negócio seja a primeira Agência De Viagem em Nazaré?
Clique aqui para solicitar o seu anúncio patrocinado.

Löydä lumoava Portugali kanssamme!

SUBLU Tour Portugal, Lda. on portugalilainen incoming-matkatoimisto, joka järjestää monenlaisia matkoja ja terveyskylpylälomia Nazaréssa ja Nazarésta käsin

Vídeos (mostrar todos)

Welcome to Nazaré, Portugal, and to Hotel Miramar Sul, as well as Miramar Hotel, Spa & Apartments!➡️ www.miramarnazareho...
Nazaré, Keski-Portugalin Hopearannikon helmi, ja sen huikean hieno heinäkuu odottavat Sinua täällä, Pederneiran harjumai...
Perinteinen fadomusiikki soi taas Nazarén Hotel Miramar Sulissa maanantaina 13.5.2024 Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n ...
Näkymiä ryhmämme tuoreelta köysirataretkeltä Douro-joen varrelta Vila Nova de Gaiasta, vastarannalla Porto ja Ribeiran v...
Alentejon maakunnan perinteinen cante alentejano -kuorolaulu soi komeasti suomalaisryhmällemme Évoran lähellä sijaitseva...
Suomi-Portugali -yhdistys ry:lle räätälöimämme teemamatka "50 vuotta Portugalin vuoden 1974 neilikkavallankumouksesta" o...
Nazarén huikeaa huhtikuuta 2024, uuden suomalaisryhmämme majapaikkana Miramar Hotel & Spa. Matkanjärjestäjä: SUBLU Tour ...

Telefone

Endereço


Rua Caminho Real Nº 14A, Alto Do Romão/Pederneira
Nazaré
PT-2450-060

Horário de Funcionamento

Segunda-feira 10:00 - 13:00
14:30 - 18:00
Terça-feira 10:00 - 13:00
14:30 - 18:00
Quarta-feira 10:00 - 13:00
14:30 - 18:00
Quinta-feira 10:00 - 13:00
14:30 - 18:00
Sexta-feira 10:00 - 13:00
14:30 - 18:00

Outra Agência de turismo em Nazaré (mostrar todos)
SUBLU Tour Portugal World SUBLU Tour Portugal World
Nazaré, PT-2450-060

Portuguese incoming travel agency founded in 2014, based in Nazaré, operating all around Portugal and registered in the Portuguese National Register of Travel and Tourism Agencies,...

NazaréTourism NazaréTourism
Avenida Nogent-Sur-Marne/28
Nazaré

Avó Mila Avó Mila
EStrada Do Pinhal Moradia Mateus
Nazaré, 2450-065

Casa na Fali / apartment near the ocean / Portugal Casa na Fali / apartment near the ocean / Portugal
Nazaré, 2450-076

Wyjątkowy apartament całoroczny w Nazare / Portugal

Buddy Holidays.inn Buddy Holidays.inn
Rua Mouzinho De Albuquerque, 168
Nazaré, 2450-240

Aluguer de imóveis para férias por todo o país! (e Mundo) Aluguer Turístico de Casas para Féri

Adventure By You - Experience Nazaré Adventure By You - Experience Nazaré
Armazém Atlantic Safaris Porto De Abrigo Da Nazaré
Nazaré, 2450-075NAZARÉ

Na Adventure By You fornecemos serviços de Turismo de Experiência e Emoções.

Nztravel Nztravel
Avenida Vieira Guimarães Nº75C
Nazaré, 2450-113

Somos uma Agência de Viagens que existimos para o bem servir. E porque o desafio é VIAJAR somos a solução para os seus sonhos.

Viagens Maré Viagens Maré
Rua Mouzinho De Albuquerque, 10
Nazaré, 2450-255

Agência de Viagens Maré

Buddy Holidays Buddy Holidays
R. Mouzinho De Albuquerque, 166
Nazaré, 2450-240

Aluguer de casas e apartamentos para férias em Portugal! (e Mundo) Alojamentos Turísticos e empreendimentos turísticos para Férias. Reserve aqui o seu Alojamento Turístico.

SUBLU Tour Portugal Sverige SUBLU Tour Portugal Sverige
Edifício Conlux, Alto Do Romão, Pederneira
Nazaré, 2450-060

SUBLU Tour Portugal, en resebyrå som arrangerar resor till Nazaré i Portugal. Vi är specialister

Tuki Tuki Tuki Tuki
Rua Da Liberdade, N. º 88
Nazaré, 2450-236

Serviço de Tuk-Tuk, sempre a abrir pela Nazaré.

SUBLU Tour Portugal Danmark SUBLU Tour Portugal Danmark
Alto Do Romão/Pederneira
Nazaré, 2450-060

SUBLU Tour Portugal Danmark